torstai 3. tammikuuta 2013

Ivy Hillin asukkaat. Residents of Ivy Hill

On kai aika esitellä Ivy Hillin asukkaat. Alusta saakka oli selvää, että nukkekotiin tullaan käyttämään mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja ja asukkaiksikin valikoitui vanhoja nukkejani. Nukkekodin aikakausi sijoittuu jonnekin yhdysvaltojen sisällissotaa edeltäviin aikoihin Etelä-valtoihin. Inspiraationa tälle on toiminut tietenkin Tuulen Viemää -romaani.

It is time to introduce the residents of Ivy Hill. From the start it was obvious, that I was going to use my old dolls for residents. Time period of the dollhouse is going to be before the civil war of the United States. Inspiration to this all, is from Gone With The Wind of course.


Oikealla Ivy Hillin matriarkka, leskirouva Solange du Maurier, hän on saanut ylleen hieman peittävämmän ja ikäiselleen sopivamman vaatteen, joka on tehty vanhasta huivista. Itse kangas oli niin kaunis, että vaatteeseen ei tulla käyttämään juurikaan muita koristeita. Solange on hallinnut plantaasiaan vuosikymmeniä rautaisella otteella miehensä Xavierin kuoleman jälkeen.

From right; Matriarch of Ivy Hill, widow Solange du Maurier. I made her dress, from an old scarf. Solange has mastered her plantation for decades with her iron grip after her spouse Xavier died.

Vasemmalta oikealle ovat Fontainen perheen tyttäret ikäjärjestyksessä; Isabella, Pénélope ja Émilie. Isabellalla on yllään vanhan Daisy-nuken mekko, joka on paitsi liian iso, myös aika ruma. Pitänee ommella hänelle jotain sopivampaa. Pénélopella on itse tekemäni puku, jonka ylä-osa kaipaa vielä viimeistelyä ja nuorimmaisella Émiliellä myös itse tekemäni vaate, joka kaipaisi vielä viimeistelyä.

From left to right are three daughters of Ivy Hill: Isabella, Pénélope and Émilie. Isabella wears old Daisy-dolls dress, wich is not only too big, but also really ugly. I really should sew a new dress for her. Pénélope wears a dress that I made her myself, the top needs a little finishing touch though. And finally the youngest daughter, Èmilie also wears a dress, that I made her myself. I think, I am going to do something special for that too.


Isabella ja Pénélope. Isabella on jo naimisissa ja asuu perheensä kanssa myös Ivy Hillissä. Kuvankauniilla Pénélopella on useita kosijoita ja piirikunnassa kuiskitaankin hänen seuraelämästään. Isabella ja Pénélope ovat molemmat n. 15 cm pitkiä muotinukkeja 90-luvulta.

Isabella and Pénélope. Isabella is married and lives with her family in Ivy Hill too. Picture perfect Pénélope has many admirers in the county, and often there are whispers about her social life. They arew both about 15 cm high fashiondolls from 90´s.


Nuorin tytär Émilie ja hänen äitinsä Solange. Émilie on My Little Pony -sarjan nukke ja Solange puolestaan matkamuistonukke. Solange kaipaisi vähän enemmän kasvonpiirteitä, kun entiset ovat kuluneet pois, saa nähdä, että mitä siitäkin sitten tulee... ;)

Youngest daughter Émilie and her mother Solange. Émilie is My Little Pony series doll from the 90´s. And Solange a souvenirdoll.

Lisäksi minulla on jonkin verran vielä nukkeja Ivy Hillin asukkaiksi, mutta en esittele heitä vielä, ennen kuin he ovat saaneet vähän kunnollisempia vaatteita päällensä.

I also have some other dolls to Ivy Hill too, but I am not going to introduce them yet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti