Näytetään tekstit, joissa on tunniste itse tehtyä.. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itse tehtyä.. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. marraskuuta 2016

Majakan rakennusta

Koska mulla ei selvästikään ollut vielä tarpeeksi montaa rautaa tulessa plantaasin päärakennuksen, hevostallin, tilanhoitajan talon, orjien majojen, sepän pajan, puutarhan ja kotieläinpihan kanssa (ja osahan näistä on siis vielä ihan jatuksen tasolla..., päätin alkaa rakentamaan majakkaa.

Kaikki lähti ideasta Facebookin Roskalava -ryhmästä, josta sain ilmaiseksi kaksi askon pientä hyllykköä. Ne saavat luvan toimia majakan torniosana ja entiset pahviset räpellykset heitin surutta roskiin.


Ohessa Iso Erikeeper -pullo mittakaavasta kertomassa.


Keittiösiipi kokee myös muodonmuutoksen. Kaikki ripukirjavat tapetit pois ja 1:1 tapettia tilalle rapatuiksi kiviseiniksi. Vinttikamariin tulee 1 makuuhuone.


Tässä majakan torniosan kaksi huonetta valmistumassa. lattiat on suuresti rakastamaani bambuverhoa oikeaan mittaan pilkottuna ja ruskealle tapetille yksitellen liimattuna. Seinät pinnoitettuna Vaalealla tapetilla ja kattoparrut ruskealla tapetilla. Olen suunnitellut näihin huoneisiin valeikkunoita ja kulmakivetyksiä. Siitä, miten kulmakivetykset meinaan toteuttaa on vasta suunnitelmia, mutta hieno siitä valmiina tulee. :)


Majakan keittiösiiven katon päätin rakentaa pätkityistä jäätelötikuista, jotka näyttävät jo niin hyvältä ennen kuin katto on edes kokonaan valmis saati maalattu, että tulin katumapäälle koko plantaasin päärakennuksen keinonahkakatosta, mutta onneksi en ole ihan niin hullu, että alkaisin (vielä) purkamaan sitä.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Remontti jatkuu hitaasti, mutta varmasti

Viime päivät ovat menneet julkisivuremontin kimpussa. Nyt on miltei koko kartano saanut ylleen kivipinnoitteen antiikkiroosarappauksella.


Tässä yleiskuvaa kartanosta. Välillä on meinannut usko loppua julkisivun remontin kanssa, joten kerkesin jo Pénélopen sängynkin kaivamaan esille, että teen sen valmiiksi, jos alkaa tämä työvaihe kyllästyttämään. Pinnoittamatta ulkoseinästä on vielä neljännen kerroksen etuseinä, oikealle tuleva puolitoista-kerroksinen palvelijoiden lisäsiipi, ja suuremman lisäsiiven pääty (oikealla). Ikkunoiden toteutusta olen kovasti miettinyt viime päivinä uusimpiin lisäsiipiin. Ratkaisua en ole vielä löytänyt :D


Tässä vielä lähikuvaa palvelijoiden lisäsiiven ensimmäisestä kerroksesta. Alempaan kerrokseen tulee Louisan ja Maum Sallyn makuutilat ja ylempään kerrokseen Phoeben ja Elseyn makuuhuone.


Tässä lähikuvaa sisäpinnoiltaan valmistuneista huoneista. Observatorioon tuli tumma lautalattia ja kattoon koristeet helmistä ja simpukoista. Irto-ovi kuvastamassa paikkaa, johon tulee vale-ovi kolmannen kerroksen aulaan johtavaan portaikkoon. Kakluunin vierestä käynti kattoterassille, ja sitä vastapäätä käynti pieneen vierashuoneeseen.


Ja tässä kuvaa pienestä vierashuoneesta ja herra Cade Andersonin belfie. Lattia on valmista printtiä, tapetit ohutta puuvillakangasta Lappeenrannan Karjalan ompelukoneesta, katto on kirpputorilta löydetty sameetinen kuvioitu pöytäliina, jossa reunoissa kultaista koristenyöriä.


Tässä vielä kartanon seiniin tulevia tauluja. Kuvina vanhoja valokuvia pääosin edesmenneistä sukulaisistani.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Uusia ostoksia, sekä lattioiden ja listojen rakennusta

Vaikkakin kevät on ollut kiireistä aikaa, niin olen kerennyt välillä nukkekoteihinkin perehtyä. Pää pursuaa ideoita kyllä, vielä kun jostain löytäisi aikaa niiden toteutukselle. Olen saanut koko kartanon nyt listoitettua kolmannen kerroksen kolmea huonetta lukuunottamatta.


Tässä Pénélopen huone, lattia ja listat liimattuna paikalleen.


Pénélopen huoneen alakerrassa olevaan saliin olen myöskin saanut lattiat ja listat kiinnitettyä paikalleen.


Toisen kerroksen työhuoneen lattiakin on valmis.


Myös toisen kerroksen ruokasali valmiina pinnoiltaan. Tänne tuli lisäksi katonrajaan koristelistaa.


Ensimmäisen kerroksen musiikkihuone. Takat pitää vielä modata vähän elämää nähneemmän näköisiksi.


Kolmannen kerroksen Isabellan ja Benedictin huoneen lattia on jo valmis, listat antavat vielä odottaa itseään.


Tänään saapui Doloreksesta viimeisimmät shoppailuni. Vaunujen kuljettaja ja sisäpalvelija Joseph, sekä parranajovälineet ja kaksintaistelupistoolit Benedictille. Tämän lisäksi tilasin paljon erilaisia pitsinauhoja, sekä mustaa satiininauhaa. Pikkuhiljaa alan henkisesti valmentautumaan siihen, että pitäisi alkaa ompelemaan vaatteita plantaasin asukeille. Tällä hetkellä ainoastaan Solange, hänen kolme tytärtään ja kaksoset on puettu säädyllisesti ja heilläkään ei kaikilla tule olemaan lopulliset vaatteet päällään.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Nukkekodin sängyt. Beds of the dollhouse

Askartelin nukkekotiini 3 sänkyä, ennen kuin minulla oli edes koko nukkekotia, jonka johdosta kaikista sängyistä tuli liian suureellisia. Nyt sängyt ovat pienennysvaiheessa, pitäähän makuuhuoneisiin muutakin mahtua kuin sänky. ;) Ensimmäiset kaksi sänkyä ovat pylvässänkyjä. Kameran pakkauslaatikosta leikkasin sänkyihin pohjat, laskoksille silitetty helmalakana kiinnitettiin nitojalla, liimalla pylväät pystyyn ja kapeasta laudasta yläosan kehikko, joka verhoillaan kankaalla ja kiinnitetään pylväisiin. Sitten vaan vanulevyä patjojen täytteeksi, verhot pylväisiin ja päiväpeite ja Vóila, sänky on valmis.

Before I even had the dollhouse, I made three beds to there. Therefore all the beds are too big, and I have to repair them a to be a bit smaller. After all, the bedrooms have to have more furniture in them, than just beds. :D First too beds are four-posters. Frame is from cartboardbox, valance is attached with stapler. Lots of glue, wood and fabric, and here are the results.


Pénélopen makuuhuoneeseen rakensin mustalla, viininpunaisella ja punaisella kankaalla verhoillun pylvässängyn. Sänky sopii loistavasti hänen tummanpuhuvaan tyyliinsä.

To Pénélope I made this black/burgundy/red four-poster. It really matches her style.


Isabellan huoneeseen tulikin sitten aivan toisen näköinen sänky, valkoista läpikuultavaa kankasta käytin verhoiksi, pitsit kankaassa oli valmiina, mikä lie nuken alushame ollut aikanaan. Sängyn päätykoriste on tehty puretuista ja maalatuista puisista pyykkipojista.

To Isabella I made something else. The headdecoration is made from clothes pegs.


Tästä sängystä en ole vielä aivan varma kenen huoneeseen se päätyy. Päiväpeite on sen verran ruma, että menee vaihtoon, vaikka sänky onkin ainoa, jota ei tarvitse pienentää. Päädyt on leikattu kameran laatikon sisusmateriaalista.

I do not know yet where this bed is going to go. Bedspread is so ugly, that I have to change it. Heads of the bed is cropped from cartboard.