Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonekalut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonekalut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Säilyttimen salaisuus ja arpajaisvoitto

Suuri Snadi tapahtuma Vantaan Energia -areenalla oli ja meni tänäkin vuonna. Tämä vuosi oli minulle erilainen siten, että osallistuin minikalustekisaan: "Säilyttimen salaisuudet". Koko vuosi on ollut aika hektinen ja askartelu minimaailmassa on jäänyt taka-alalle toisinaan. Säilyttimen salaisuudet -kilpailuun osallistuminen korjasi tilanteen siten, että jaksoin taas askarrellakin minikokoisisa juttuja erilaisella innolla


Kilpailutyöni inspiraationa toimi Narnian tarinoiden vaatekaappi. Työni on kaksipuolinen, jossa toinen puoli edustaa maailmaa, jonka me tunnemme. Ja toinen puoli Narniaa. Vaatekaappi on balsasta, nahkavyöstä ja helmistä askarreltu. Vaatekaapin ovi on juuri painunut Lucy Pevensien perästä kiinni, ja hän on astumassa Narnian ihmeelliseen maailmaan...


Narnian puolelle tein talvisen maiseman. kalliolohkare on maalattua pakkauspahvia, ovi tehty köydenpätkästä ja bambuverhosta, valopylväs mehupillistä, shakkinappulasta, johdon liittimestä ja korkista ja talvinen puu matonkuteista. Fauni, herra Tumnus, on askarreltu fimomassasta ja tekokarvasta. Myös kaikki Tumnuksen kantamat tavarat on itse tekemiäni.

Sijoituin kilpailussa jaetulle seitsemännelle sijalle, joka oli ihmeen hyvin, ottaen huomioon, että taso oli todella kova. Kilpailun jälkeen Nukkekotiyhdistys muisti minua vielä minikokoisella kunniakirjalla.

Suuri oli ihmetykseni, kun minulle vajaa viikko sitten selvisi, että olin voittanut Suuri Snadin kävijäkyselyn arvonnasta nukkekodin. Nukkekoti saapui sopivasti ennen Joulua. Nukkekoti on hurjasti erilainen kuin mitä odotin. Mittasuhde on 1:18 ja talo on melko moderni.


Hieno talo on ehdottomasti, mutta luulen, että voi olla minulle ehkä liiankin erilainen. Katsellaan nyt hetki, että mitä tuolle tapahtuu.


 Tässä kuva vielä toisesta suunnasta talosta.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Terassin somistusta ja uusia asukkaita plantaasilla

Ivy Hillin plantaasilla on ollut tänään oikein riemun päivä. Plantaasin etuterassi on saatu valmiiksi ja somistettua viiniköynnöksillä ja murateilla. Stockmannilta hain kalusteita vähän lisää terassille ja viheraskarteluun käytin vähän kaikkea mitä kaapista löytyy.


Nyt kelpaa jo pitää lihakestejä naapuritilallisille ja vaikka tanssiaisetkin, jos oikein hurjaksi heittäydytään.


Tässä vähän kokonaiskuvaa oikealta, terassin viereen jää Keittiön terassi ja ruokasalin parveke.



Ja tässä kokonaiskuvaa vasemmalta, kahvinpuruista tein tien terassille. Taitavat viljellä kahvia tällä plantaasilla, kun niin tuoksuu.


Tässä vielä vähän lähikuvaa ruokasalin parvekkeelta, sinne sijoitin viime vuonna Suuri Snadi -tapahtumasta ostamiani viherkasveja. Valitettavasti tuon lahjakkaan myyjän nimi ei ole jäänyt mieleeni.



Plantaasin väkiluku on taas kasvanut. Facebookin nukkekotikirppikseltä ostamani Taru Astikaisen valmistama nukke (oikealla) on saanut nimen ja ammatin. Hänestä tuli Ezekiel -niminen seppä. Hänen vieressään on vihdoinkin puettuna plantaasin kokin virkaa tekevä Louisa. Äärimmäisenä oikealla on ihka ensimmäinen itse tekemäni nukke, halusin hänestä oikein rehevän Tuulen Viemää -elokuvan Mammyn tyylisen persoonan. Hänen nimekseen tuli Aunt Belle, vaikka ei mikään perinteinen kaunotar olekaan ulkoisilta muodoiltaan. Bellen edessä toistaiseksi vielä orpo vauva, jolle en vielä nimeä ole keksinyt.


Tässä vielä ryhmäkuvassa Ivy Hillin väkeä, joilla löytyy jo vaatetus, vaikkakaan kaikilla se ei taida olla lopullinen vielä. :) Takana rivissä Elsey, Aunt Belle, plantaasin matriarkka Solange DuMaurier, hänen kälynsä Anastasie -täti ja sisarukset Maum Sally ja Celeste.

 Eturivissä vasemmalta Solangen kaksi vanhinta tytärtä Pénélope ja Isabella. Isabellalla sylissään Phillip -vauva, heidän vieressään Isabellan kaksostyttäret Morgan ja Ashley. Viimeisimpänä oikealla tilanhoitajan vaimo Madeline Halloran ja Solangen nuorin tytär Émilie.


Ja tässä taasen rassukat, joille en ole vielä vaatteita ehtinyt tekemään. Vasemmalta takaa; majakan asukas, jolla ei vielä ole edes nimeä, Solangen käly Liliane -täti, Hovimestari Augustus (naimisissa Celesten kanssa), seppä Ezekiel, tallimestari Joseph (Celesten ja Maum Sallyn veli), herra Cade Anderson (vierailulla plantaasilla) ja viimeisenä Isabellan puoliso Benedict Monroe.

Eturivissä Elsey, Celesten ja Augustuksen lapset; Dilcey, Cuffey ja Pansy, heidän vieressään Phoebe ja toistaiseksi nimetön vauva. Viimeisimpänä plantaasin tilanhoitaja Jeffrey Halloran. Jonnekin olen onnistuneesti piilottanut Jaffreyn ja Madelinen pojan Marcuksen, joten hän ei nyt kuvaan päässyt. 


Tässä vielä vähän lähikuvaa Ivy Hillin uudesta "mammysta" Aunt Bellestä.


Muotoja ainakin tästä matamista löytyy. Vaatteeksi valikoitui kirpparilta löydetty koristeliina.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Terveisiä Prahasta

Kesälomamatka Prahaan oli positiivinen yllätys. Alun perin löysin Prahasta yhden ainoan nukkekotikaupan, jossa oli paljolti samaa tavaraa kuin nettikaupoissa ympäri maailman. No, siihen kauppaan ei sitten tullut mentyäkään, koska perinteinen kivijalkakauppa sulkeutui pari päivää ennen lomaani ja siirtyi sekin siis kokonaan nettikaupaksi. Surullista, että yrittäjyys tällä alalla näyttää olevan niin kannattamatonta, että fyysisiä kauppoja ei ole enää juuri missään. Olisi ihana päästä hypistelemään tavaroita ja katsomaan kokoluokkien oikeellisuus ennen ostopäätöstä. Täysin tyhjin käsin Prahasta ei kuitenkaan tarvinnut poistua, sillä onnenkantamoisessa löysinkin vanhan ajan lelukaupan, jossa oli myös käsintehtyjä nukkekotitavaroita törkeen halvalla :)


Prahasta löytyi raitiovaunu 22 pysäkin varrelta Rockin Horse Toy Store, jossa oli keinuhevosten lisäksi mm. tällaisia menopelejä nukkekodin asukkaille sekä koossa 1:16 että 1:12.


Itse kauppa löytyy noin 500 metrin päässä raitiovaunupysäkiltä, ja sen tunnistaa tuolla katonrajassa pilkistävästä Keinuhevosesta. Myös nunnaluostari sijaitsee lähellä, joten jos näet nunnia vaeltelemassa päättömästi, tiedät olevasi lähettyvillä.


1:12 koossa löytyi käsityönä tehtyjä puuvalmiita huonekaluja äärettömän edullisesti. Mukaan tarttui kaupasta yhtä sun toista huonekalua orjien asumuksiin.


Nämä leikkikalulaatikot, jotka menisivät helposti roomboxeina olivat myös aika veikeitä ja edullisia. Tosin en tiedä, kuinka tuollaiset saisi matkalaukussa ehjänä kotiin.


Vähän lähikuvaa autoista, traktoreista yms. Omistaja oli mielettömän sympaattinen ja puhui paikalliseksi hyvää englantia.


Käsityötä olevat puiset nuket kuuluivat myös kaupan valikoimiin.


Tällainen 1:24 asuntovaunu + auto olisi irronnut 210 korunalla. Vastaa siis euroissa 8,35 euroa.


Tämä vieläkin pienempi hääjuhla oli sitten jo hivenen kalliimpi. Vajaa 50 euroa siis.


Kaupasta löytyi myös kattava valikoima Marionetti-nukkeja, joista Praha on tunnettu. Mielettömän taidokkaita ja kauniita nukkeja.


Lelujen lisäksi kaupasta löytyi myös laadukkaita taiteilija-tarvikkeita.



Toisaalla Prahassa löysin matkamuistomyymälän, josta löysin Japanilaisen kellon. Millään varmuudella en kyllä osaa sanoa, kuinka tästä karuselli-kellosta aikaa mitataan.


Uudessa kaupungissa ihan Juutalaiskorttelin liepeillä oli myös Pohadka niminen lelukauppa, jossa oli edullisesti Schleichin fantasia-hahmoja, mutta ei juuri muuta nukkekotisilmään sattuvaa. Vastapäätä tätä kauppaa ostin turistipuodista 1:12 kokoisen viulun noin 5 eurolla.


Tässä siis nukkekotilöytöni Prahasta, pari hiekkakivistä taloa, viulu, sohvakalusto, sänky ja kerrossänky. Koko satsille hintaa tuli alle 40 euroa. Suosittelen siis ainakin hintojen ja laadun puoleen Prahaa nukkekotiharrastajille, vaikka ostosten eteen joutuu vähän vaivaa näkemäänkin. Itse olen hyvin tyytyväinen löytäessäni vihdoinkin käsityötä olevia rustiikkisia, uniikkeja talonpoikaishuonekaluja.


perjantai 10. lokakuuta 2014

Pergolan rakentamista ja uusia ostoksia.

Pitkän aikaa on taas hurahtanut viimeisimmästä päivityksestä, mutta jouten en ole nukkekodin kanssa joutanut olemaan. Sain ommeltua Maum Sallylle leningin, vielä kun saisin esiliinan ja turbaanin verran itsestäni irti. Sen lisäksi olen ostellut melko paljon kaikkea uutta ja rakensinpa tällä viikolla pergolankin suuremmalle kattoterassille.


Tässä vähän sekavaa kuvaa plantaasin päärakennuksesta. Muutamat etuseinät puuttuu ja porukkaa on kuin pipoa joka puolella. Mutta muutoin paras kuvakulma uudesta pergolasta.  Pergola on kasattu puurimasta, jonka petsasin mahongin väriseksi. Kuumaliima oli paras vaihtoehto rakennusvaiheessa, sitten pergolan kattona toimivan ristikon liitoskohtien päälle kieritin ohutta lankaa köydeksi, jolla sai liimajäljet näppärästi piiloon.


Plantaasin naisväki on jo kokoontunut viilentävien muraattiköynnösten alle nauttimaan iltapäiväteetä, Celesten toimiessa tarjoilijana. Kattoterassin valtavat ruukut olen löytänyt kirpputoreilta muutamilla kymmenillä senteillä, Murattiköynnökset ovat ostettu Doloreksesta ja saatu lahjoituksena ystävältä. Ruukuissa murattien kanssa viihtyvät kukat ovat niin ikään kirpparilöytö; ovikranssi, jonka purin osiin. Rottinkiset huonekalut ovat olleet aikanaan Barbie-kokoa, mutta lyhensin niistä jalkoja 1:12 kokoon sopiviksi. Marmorinen patsas kukkaruukkuineen on vanha puutarhakoriste, jonka ruukkuihin kiinnitin puretuista kynttilämanseteista kukkia. Rakastan tuota varjojen leikkiä joka heijastuu tuonne takaseinään! :) 


Isabellan tyttäret Morgan ja Ashley ovat tulleet katsomaan puutarhan nurkkaukseen rakennettua pientä lepopaikkaa. Kattoterassille johtavien portaiden alle ostin Doloreksesta puutarhatuolit ja leijonanpäisen suihkulähteen. Kukkaruukut olen askarrellut itse vanhoista lankarullista, koristenyöristä ja puretuista kynttilämanseteista. 


Vantaan Hong Kongista löysin -70% alennuksella Sylvanian Families tuotteita. Ostin kolme identtistä pakettia, joiden sisällä oli palvelijoiden huoneisiin tulevat valaisimet, sekä 6 kappaletta verhoja. Kirpputorilta löysin tuollaisen kerubiaiheisen tuikkualustan. Siitä ajattelin rakentaa aikanaan plantaasin puutarhaan suihkulähteen.


Lappeenrannan Askaretasta löysin pieneen vierashuoneeseen kivan pesupöydän, jossa pesuvati on upotettu pöytätasoon. Doloreksesta tilasin kahdelle Heidi Ott -miehille kengät, metallifiligraaneja kynttilänjaloiksi (joihin askartelin jo kynttilät), pottia 2 kappaletta ja yhden vesikannun pesuvadilla. Kaupanpäällisiksi sain 2 kappaletta pitsiliinoja. Avopuolison ystävä muisti minua eräänä päivänä kirjeellä. Kirje sisälsi nukkekotiaiheisia lehtiä, postikortteja ja työkaluja minikoossa. Kuvaan on päässyt myös Maum Sally uudessa leningissään.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Vaatteiden teon harjoittelua ja lisäsiipien sisustusta

Taas on hurahtanut aikaa viimeisimmästä päivityksestä. Mutta täysin jouten en ole nukkekotirintamalla ollut. Ostin Virginia Brethautin nukkekotinukkejen vaatteiden tekoon tarkoitetun kirjan: Sewing Dolls´Clothes: 27 Projects to Make in 1:12 Scale (Dolls House Magazine), ja aloin väkertämään vihdoinkin nakupelleilleni vaatteita.


Ensimmäiseksi uhrikseni valikoitui sisäpalvelija Celeste. Celeste sai ylleen melko pelkistetyn mekon, esiliinan ja turbaanin. Esiliina ja mekko ovat irrallisia toisistaan ja irrottettavissa nuken päältä. Turbaani sen sijaan on liimattu päähän kiinni. Lopputulokseen olen tosi tyytyväinen, vaikka muutamia ärräpäitä meinasikin lentää tämän valmistusvaiheessa.


Tässä Celeste miehensä Augustuksen kanssa. Augustuskin on saanut housut ylleen. Missä lienee heidän lapsikatraansa...


Tässä aiemmin ompelemani vaatteet Pénélopen, Solangen ja Emilien päällä. Nämä ovat myös kaikki nukeista irrallisia versioita. Nyt kun ole alkanut ymmärtämään jotain kaavoituksesta minikoossa, niin taidan näitä vähän modata vielä runsaammiksi.


Muut vaatetetut nukkeni tällä hetkellä ovat Isabella, ja hänen tyttärensä; Morgan ja Ashley. Morganilla ja Ashleylla on päällään ilmeisesti smat vaatteet, jotka heillä on ollut kaupasta ostettaessa. Isabellalla sen sijaan Daisy nuken mekko. Tälla haavaa nämä saavat kelavata näille, katsotaan jos intoudun pukemaan heidät uusiin vaatteisiin, kun olen ensin puvustanut kaikki kipeämmin vaatteita tarvitsevat nuket.


Intouduin myös pintakäsittelemään kaikki ostamani uudet huonekalut ja sisustamaan lisäsiipiä. Observatorioon tein jämäkangaspaloista maton. 


Tässä observatorion vieressä oleva pienempi vierashuone. Samassa sisustuspuuskassa kiinnitin Tacky Waxilla peilit ja taulut huoneiden seiniin.


Tässä Celesten ja Augustuksen perheen huone. Vanhemmille parisänky, vauvalle kehto ja nuorisolle kerrossänky. Vähän on ahtaat tunnelmat verrattuna herrasväen huoneisiin, mutta sain vielä tänne ängettyä pesupöydän, vaatearkun, rukin ja tuolin.


Sisäpalvelijoiden lisäsiiven alakertaan tein majoitustilat Maum Sallylle, Lydialle, Elseylle ja Phoebelle. Tänne tuli myös yöpöytä, pesupöytä ja vaatearkku.


Lisäsiiven yäkertaan tein Josephille poikamiesboksin. Täältä pitäisi tulla tikkaat alakertaan, mutta taidan joutua luopumaan tilanpuutteen vuoksi siitä suunnitelmasta.

tiistai 19. elokuuta 2014

Uusia huonekaluja ja julkisivuremontin hidasta etenemistä

Ivy Hillin palvelijat ovat saaneet lisäsiipeensä uusia huonekaluja. Kaikki huonekalut ovat pitkälti puuvalmiita ja vaativat siis maalin/petsin pintaansa ennen lopullista sijoitustaan. Minimaailmasta ja Doloreksesta tein taas suurehkot tilaukset näiden tiimoilta.


Elseyn ja Phoeben ullakkokamari.


Maum Sallyn ja Louisan makuuhuone.


Celesten ja Augustuksen perheen huone.


Myös neljännen kerroksen pieni vierashuone saa lisää huonekaluja. Herra Cade Anderson poseeraamassa jälleen ilman rihmankiertämää. Seuraava ostokseni onkin nukkekotinukkejen vaatteiden tekokirja. Kyllä, olen pikkuhiljaa kyllästynyt nakuina juoksenteleviin nukkeihini!


Observatorion tunnelmia. Tännekin on muutama huonekalu tullut lisää.


Neljännen kerroksen lisäsiipi on saanut etuseinän. Ikkunat pitää vielä viimeistellä, kehittää seinälle jokin kiinnityssysteemi ja tehdä kerrokseen katto.


Myös tämän päätyseinän sain kivetettyä ja maalattua. sitten loppuikin "kivet" ja maali. Pitänee tehdä taas vierailu Hobby Pointiin ja kaivaa munakennot esiin. Saa yhtenäistettyä tuon palvelijoiden siivenkin tähän samaan muottiin.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Mattoja, hatturasioita, valaistus ja aulan viimeistelyä.

Viikonloppuna sainkin paljon aikaiseksi nukkekotirintamalla. Nyt tuntuu inspiraatio purreen kovasti, vielä kun löytäisi aikaa kaikkien suunnitelmien toteuttamiseen. Ohessa kuvia viimeaikaisista näpertelyistä. Esittelen myös huoneet, joiden kattoihin sain viikonlopun aikana valot kiinnitettyä.


Pihlajamäen kirpputorilta Helsingistä löysin kivan pienen pöytäliinan, josta tein porrasmatot ja paljon muitakin mattoja niihin plantaasin huoneisiin, joista matot vielä puuttuivat.


Hatturasiat ovat aikanaan Askaretasta ostamiani valmiita pahvisia aihioita, jotka olen maalannut ja koristellut aikakauteen sopiviksi. Kyllä nyt on prameaa.


Plantaasin pienemmässä lisäsiivessä, ensimmäisessä kerroksessa, on suuri vierashuone. Sängyn päädyn koristelin Askaretasta ostamallani metallikoristeella ja vanhoilla korun osilla. Tämä huone alkaa olla valaistusta myöten valmis. Peilin kun saan vielä kiinnitettyä pesupöydän ylle ja tehtyä valeoven plantaasin saliin, niin huone on pääpiirteittäin valmis. Millähän nuo peilit, taulut yms kannattaa kiinnittää seiniin?


Ensimmäisessä kerroksessa palvelijoiden huoneen vierestä löytyy plantaasin sali. Tämäkin huone alkaa olla valeovea vaille valmis.


Ensimmäisen kerroksen aula. Porrastasanne vaatii vielä kaidetta paikalleen. Porrasmattoihin olen todella tyytyväinen.


Aulan oikealla puolella ensimmäisessä kerroksessa on musiikkisali. Tännekin tarvitsee keittiöön vievän valeoven, ja rujot Tiimarin puutuolit kaipaavat vähän pehmustetta.


Toisessa kerroksessa sijaitseva Pénélopen makuuhuone on sängyn viimeistelyä vaille valmis.


Vähän tärähtänyt kuva, mutta menköön... Toisen kerroksen aulaa. Tänne tuli myös porrasmatot, kaiteet pitäisi vielä saada porrastasanteelle kiinni. Pieni porrastasanteen matto on kirpparilta ostetusta rahakukkarosta tehty. Fray Stay on kyllä jumalan lahja näitä minikokoisia tekstiilitöitä tehdessä. Helppo, vaivaton ja ei kankaat rispaannu.


Aulan oikealla puolella toisessa kerroksessa sijaitsee plantaasin työhuone. Täällä Solange, Benedict ja Jeffrey käyvät läpi plantaasin kirjanpitoa ja töitä. Tästä huoneesta tulee valeovi suuremman lisäsiiven toiseen kerrokseen, jossa sijaitsee ruokasali.


Suuremman lisäsiiven ruokasali. Portaat saivat yllensä matot, sali nkin lattialle on ilmestynyt matto, sekä tuoleihin pehmusteet. 


Ruokasalin oikealla puolella sijaitsee Solangen pieni makuuhuone. Tämäkin on peilin seinään kiinnitystä vaille valmis huone. Askaretasta ostamani toinen matto pääsi tähän huoneeseen. Pesupöydän tuoli kaivannee viimeistelyä.


Kolmannen kerroksen Isabellan, Benedictin ja Phillip-vauvan makuuhuone. Tännekin sain valon asennettua. Yhtään sähköjohtoa en ole vetänyt, vaan kaikki valot ovat led-valoja, jotka on kiinnitetty kattoihin joko magneeteilla tai kaksipuolisilla teipeillä. Sänky on vuodevaatteita vaille valmis.


Kolmannen kerroksen aula. Tämäkin huone kaipaa valeovea takaseinään, josta pääsee kaavailemaani neljänteen kerrokseen. Neljännessä kerroksessa tulisi olemaan toinen kattoterassi, observatorio ja vierashuone... Näköjään nälkä kasvaa syödessä. Ei tainnut riittää 15 huonetta, kattoterassi, hevostalli ja tilanhoitajan talo, kun suunnittelen jo uutta laajennusosaa. 


Kolmannessa kerroksessa, aulan oikealla puolella sijaitsee myös Morganin ja Ashleyn lastenhuone. Tämäkin huone kaipaa vielä vuodevaatteita. Matot tänne sain samaisesta kirpputorikangastilkusta, josta tein muitakin mattoja.


Suuremman lisäsiiven kolmannessa kerroksessa sijaitsee Émilien ullakkokamari. Tänne pääsi toinen Askaretasta ostamistani matoista. Viidestätoista huoneesta kolmessatoista on nyt valaistus. Ainoastaan suuremman lisäsiiven keittiöstä ja palvelijoiden huoneesta valaistus puuttuu.