Pitkän aikaa on taas hurahtanut viimeisimmästä päivityksestä, mutta jouten en ole nukkekodin kanssa joutanut olemaan. Sain ommeltua Maum Sallylle leningin, vielä kun saisin esiliinan ja turbaanin verran itsestäni irti. Sen lisäksi olen ostellut melko paljon kaikkea uutta ja rakensinpa tällä viikolla pergolankin suuremmalle kattoterassille.
Tässä vähän sekavaa kuvaa plantaasin päärakennuksesta. Muutamat etuseinät puuttuu ja porukkaa on kuin pipoa joka puolella. Mutta muutoin paras kuvakulma uudesta pergolasta. Pergola on kasattu puurimasta, jonka petsasin mahongin väriseksi. Kuumaliima oli paras vaihtoehto rakennusvaiheessa, sitten pergolan kattona toimivan ristikon liitoskohtien päälle kieritin ohutta lankaa köydeksi, jolla sai liimajäljet näppärästi piiloon.
Plantaasin naisväki on jo kokoontunut viilentävien muraattiköynnösten alle nauttimaan iltapäiväteetä, Celesten toimiessa tarjoilijana. Kattoterassin valtavat ruukut olen löytänyt kirpputoreilta muutamilla kymmenillä senteillä, Murattiköynnökset ovat ostettu Doloreksesta ja saatu lahjoituksena ystävältä. Ruukuissa murattien kanssa viihtyvät kukat ovat niin ikään kirpparilöytö; ovikranssi, jonka purin osiin. Rottinkiset huonekalut ovat olleet aikanaan Barbie-kokoa, mutta lyhensin niistä jalkoja 1:12 kokoon sopiviksi. Marmorinen patsas kukkaruukkuineen on vanha puutarhakoriste, jonka ruukkuihin kiinnitin puretuista kynttilämanseteista kukkia. Rakastan tuota varjojen leikkiä joka heijastuu tuonne takaseinään! :)
Isabellan tyttäret Morgan ja Ashley ovat tulleet katsomaan puutarhan nurkkaukseen rakennettua pientä lepopaikkaa. Kattoterassille johtavien portaiden alle ostin Doloreksesta puutarhatuolit ja leijonanpäisen suihkulähteen. Kukkaruukut olen askarrellut itse vanhoista lankarullista, koristenyöristä ja puretuista kynttilämanseteista.
Vantaan Hong Kongista löysin -70% alennuksella Sylvanian Families tuotteita. Ostin kolme identtistä pakettia, joiden sisällä oli palvelijoiden huoneisiin tulevat valaisimet, sekä 6 kappaletta verhoja. Kirpputorilta löysin tuollaisen kerubiaiheisen tuikkualustan. Siitä ajattelin rakentaa aikanaan plantaasin puutarhaan suihkulähteen.
Lappeenrannan Askaretasta löysin pieneen vierashuoneeseen kivan pesupöydän, jossa pesuvati on upotettu pöytätasoon. Doloreksesta tilasin kahdelle Heidi Ott -miehille kengät, metallifiligraaneja kynttilänjaloiksi (joihin askartelin jo kynttilät), pottia 2 kappaletta ja yhden vesikannun pesuvadilla. Kaupanpäällisiksi sain 2 kappaletta pitsiliinoja. Avopuolison ystävä muisti minua eräänä päivänä kirjeellä. Kirje sisälsi nukkekotiaiheisia lehtiä, postikortteja ja työkaluja minikoossa. Kuvaan on päässyt myös Maum Sally uudessa leningissään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti