Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastenhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastenhuone. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Mattoja, hatturasioita, valaistus ja aulan viimeistelyä.

Viikonloppuna sainkin paljon aikaiseksi nukkekotirintamalla. Nyt tuntuu inspiraatio purreen kovasti, vielä kun löytäisi aikaa kaikkien suunnitelmien toteuttamiseen. Ohessa kuvia viimeaikaisista näpertelyistä. Esittelen myös huoneet, joiden kattoihin sain viikonlopun aikana valot kiinnitettyä.


Pihlajamäen kirpputorilta Helsingistä löysin kivan pienen pöytäliinan, josta tein porrasmatot ja paljon muitakin mattoja niihin plantaasin huoneisiin, joista matot vielä puuttuivat.


Hatturasiat ovat aikanaan Askaretasta ostamiani valmiita pahvisia aihioita, jotka olen maalannut ja koristellut aikakauteen sopiviksi. Kyllä nyt on prameaa.


Plantaasin pienemmässä lisäsiivessä, ensimmäisessä kerroksessa, on suuri vierashuone. Sängyn päädyn koristelin Askaretasta ostamallani metallikoristeella ja vanhoilla korun osilla. Tämä huone alkaa olla valaistusta myöten valmis. Peilin kun saan vielä kiinnitettyä pesupöydän ylle ja tehtyä valeoven plantaasin saliin, niin huone on pääpiirteittäin valmis. Millähän nuo peilit, taulut yms kannattaa kiinnittää seiniin?


Ensimmäisessä kerroksessa palvelijoiden huoneen vierestä löytyy plantaasin sali. Tämäkin huone alkaa olla valeovea vaille valmis.


Ensimmäisen kerroksen aula. Porrastasanne vaatii vielä kaidetta paikalleen. Porrasmattoihin olen todella tyytyväinen.


Aulan oikealla puolella ensimmäisessä kerroksessa on musiikkisali. Tännekin tarvitsee keittiöön vievän valeoven, ja rujot Tiimarin puutuolit kaipaavat vähän pehmustetta.


Toisessa kerroksessa sijaitseva Pénélopen makuuhuone on sängyn viimeistelyä vaille valmis.


Vähän tärähtänyt kuva, mutta menköön... Toisen kerroksen aulaa. Tänne tuli myös porrasmatot, kaiteet pitäisi vielä saada porrastasanteelle kiinni. Pieni porrastasanteen matto on kirpparilta ostetusta rahakukkarosta tehty. Fray Stay on kyllä jumalan lahja näitä minikokoisia tekstiilitöitä tehdessä. Helppo, vaivaton ja ei kankaat rispaannu.


Aulan oikealla puolella toisessa kerroksessa sijaitsee plantaasin työhuone. Täällä Solange, Benedict ja Jeffrey käyvät läpi plantaasin kirjanpitoa ja töitä. Tästä huoneesta tulee valeovi suuremman lisäsiiven toiseen kerrokseen, jossa sijaitsee ruokasali.


Suuremman lisäsiiven ruokasali. Portaat saivat yllensä matot, sali nkin lattialle on ilmestynyt matto, sekä tuoleihin pehmusteet. 


Ruokasalin oikealla puolella sijaitsee Solangen pieni makuuhuone. Tämäkin on peilin seinään kiinnitystä vaille valmis huone. Askaretasta ostamani toinen matto pääsi tähän huoneeseen. Pesupöydän tuoli kaivannee viimeistelyä.


Kolmannen kerroksen Isabellan, Benedictin ja Phillip-vauvan makuuhuone. Tännekin sain valon asennettua. Yhtään sähköjohtoa en ole vetänyt, vaan kaikki valot ovat led-valoja, jotka on kiinnitetty kattoihin joko magneeteilla tai kaksipuolisilla teipeillä. Sänky on vuodevaatteita vaille valmis.


Kolmannen kerroksen aula. Tämäkin huone kaipaa valeovea takaseinään, josta pääsee kaavailemaani neljänteen kerrokseen. Neljännessä kerroksessa tulisi olemaan toinen kattoterassi, observatorio ja vierashuone... Näköjään nälkä kasvaa syödessä. Ei tainnut riittää 15 huonetta, kattoterassi, hevostalli ja tilanhoitajan talo, kun suunnittelen jo uutta laajennusosaa. 


Kolmannessa kerroksessa, aulan oikealla puolella sijaitsee myös Morganin ja Ashleyn lastenhuone. Tämäkin huone kaipaa vielä vuodevaatteita. Matot tänne sain samaisesta kirpputorikangastilkusta, josta tein muitakin mattoja.


Suuremman lisäsiiven kolmannessa kerroksessa sijaitsee Émilien ullakkokamari. Tänne pääsi toinen Askaretasta ostamistani matoista. Viidestätoista huoneesta kolmessatoista on nyt valaistus. Ainoastaan suuremman lisäsiiven keittiöstä ja palvelijoiden huoneesta valaistus puuttuu.

torstai 31. lokakuuta 2013

Ostoksia nukkekotin

Tilasin Minimaailman nettikaupasta vähän tavaraa nukkekotiini. Suuri snadi -tapahtumasta jäi sen verran budjetista ylijäämää, että pääsin hankkimaan vähän kaikkea tarpeellista. Pahoittelut kuvien huonosta laadusta, salamaa joutui käyttämään, kun oli jo niin myöhä eilisiltana, kun innoissani halusin saada kaiken kuvattua.


Isabellan ja Benedictin huone alkaa valmistumaan. Talon suurin vaatearkku on siirretty heidän huoneeseensa, lisäksi Minimaailmasta tuli heidän huoneeseensa kauan odotettu vaatekaappi, joka odottaa pintakäsittelyä nurkassa. "Nyt kun meillä on enemmän säilytystilaa, niin voidaan sinullekin hankkia uusia vaatteita" Isabella huudahtaa iloisena.


Morganille ja Ashleylle tilasin 2 nallea, rummut, puujunan, haavin, helmitaulun, lastenkirjoja, aakkospalikat ja nallekirjatuet. Lastenhuoneeseen minulla ei tätä ennen ollutkaan vielä kauheasti tavaraa. Myös kaksosten koirat; Rufus ja Fern tulivat ihmettelemään uutta tavaranpaljoutta.


Pénélope on tullut alakerran saliin ihailemaan uutta kynttelikköä. Uusina ostoksina myös vihreä ompelurasia ja Pénélopelle käsipeili.


Ivy Hillin aulaan hankin sateenvarjotelineen, jossa kaksi sateenvarjoa. Solangen saksanpaimenkoiraperhe myös kuvassa.


Työhuoneeseen tuli lisäksi gramofoni ja sulkakynä mustepullossa. Tässä kuvassa valaistus on kohdallaan, johtuen siitä, että tämä huone ja Pénélopen huone ovat tällä hetkellä ainoita, joihin olen saanut pysyvät valot asennettua. Josko viikinloppuna riittäisi aika siihen, että saisi vihdoin keskityttyä valaistukseenkin.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kattoja!

Pitkän sairauslomani aikana olen intoutunut rakentamaan sisäkattoja plantaasin päärakennukseen. Materiaalikustannukset tulivat halvaksi, kun käytin vaan kaikkea, mitä askartelulaatikoista sattui löytymään. Mitään uutta näihin siis ei tarvinnut hankkia.


Kattojen runkona käytin aatopahvin jämiä. Mittasin kattojen koon, ja leikkasin pahvista sopivan kokoisen palaset. Pahvinpalat liimasin tapettikirjasta leikatulle tapetin palalle, reunoihin jätin 2-3 sentin kaitaleet pahvin yli.


Sitten vaan taitoin tapetin reunat pahvin yli, ja näin saatin katon mittojen mukainen siisti runko sisäkatolle. Sitten vain koristeet päälle ja kiinnitys kattoon.



Pienemmän lisäsiiven työhuoneeseen liimasin katon rungon päälle pitsiliinan, jonka koristelin jämähelmillä ja roskiksesta löytämäni rikkinäisen kristallikruunun kristalleilla. Keskellä sijoitin tuollaisen kivijäljitelmälaatan.


Entiseen työhuoneeseen, nykyiseen saliin liimasin hajoitetuista kynttilämanseteista kukkakoristeet, joilla voi hyvin peittää halpis led-valon. Lisäksi koristeina käytin haaraniittien päitä, kakkupapereita ja pitsiliinan.


Toisen kerroksen Pénélopen makuuhuoneeseen koristukset syntyivät kakkupapereista, pitsiliinan paloista, haaraniitin päistä ja kultaiseksi maalatuista kuohuviinipullon metallikorkeista.


Kolmannen kerroksen Isabellan ja Benedictin huoneen katto koristeltiin pitsiliinalla, kristalleilla ja kolmilla erilaisilla helmillä. Keskiosan koristeet ovat Buttercup-nukkekodin ylijäämäpuutavaraa, jotka maalasin hopeiseksi.


Ruokasalin katto koristeltiin kakkopaperilla, pitsiliinalla, mansetin ruusukoristeilla, kristalleilla ja vaaleanpunaisilla helmillä.


Toisen kerroksen kirjaston kattoon tuli myös kakkupapereita, pitsiliina ja koristekäpyjä ja lehtiä.


Kaksosten huoneen kattoon liimasin myös kakkupaperia ja pitsiliinan. Koristeena Buttercup-nukkekodin ylijäämäpuuta kultaiseksi maalattuna, paljetteja ja koristenappi.


Tässä pienemmän lisäsiiven katto jo kiinnitettynä. Aikamoinen urakka näissä on ollut, mutta tulee kyllä komeat katot. :)

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Plantaasin huoneista viimeisimpiä kuvia

Intouduin samassa tapetointihössäkässä kuvaamaan muitakin plantaasin huoneita, nyt kun alkaa huonejärjestys saamaan lopullisen muotonsa.


Pienempään lisäsiipeen tuli Solangen toimisto. Solange käy parhaillaan tilanhoitajan, Jeffreyn kanssa läpi plantaasin töitä.


Samaan aikaan kun Jeffrey on työn touhussa, hänen rouvansa Madelinekin on piipahtanut kylään. Émilie toimii ehtoisana emäntänä, Celeste paikalla katsomassa, että hameväellä tarjoilu pelaa.


Huh, kylläpä tuosta seinästä tosiaankin tuli vihreä. Tässä siis pienemmän lisäsiiven päällä sijaitseva kattoterassi. On tässäkin vielä sarkaa.


Pansy on Pénélopen apuna pukeutumisessa. Aamu-uninen Pénélope ei ole vaivautunut vielä ylös, vaikka talossa onkin jo täysi tohina päällä.


Isabella herättelemässä nuorimpiaan uuteen päivään.


Kaksosetkin vielä omassa huoneessaan sängyissä. Tämä perhe ei kai muuta teekään kuin nukkuu.


Tässä vielä ruokasali. Nyt kun jokaisen huoneen seinät ja lattiat alkavat olemaan plakkarissa, niin alkaa olla aika miettiä lattialistoja, kattopintoja ja valaistusta. Pari led-valoa olenkin hommannut, ne pitää vielä tuunata. Ja tänään lähti Dolorekseen tilaus uusista led-valoista. Sähköjohtoja ei taida minusta olla vetämään. Poltan vielä koko plantaasin.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Lastenhuoneen huonekalut

Vaikka väliseinästä puuttuu vielä ovi, oven karmit ja listat, niin innostuin tuunaamaan lastenhuoneen kalusteita jo valmiimmaksi. Ongelmana tässä huoneessa on se, että kaikki sinne päätyneet huonekalut ovat keskeneräisiä ja eivät oikein sovi minnekään muualla. Siksi yritinkin lähinnä yhtenäistää huoneen linjaa tuunaamalla huonekaluja saman suuntaisiksi. Etenisiköhän tää koko talo nopeammalla vauhdilla, jos olisi looginen järjestys, jossa tätä rakentaisi? :D


Tässä siis kaksosten sängyt. Muoviset päädyt ovat jostain Mc Donaldsin lastenlelusta. Runko-osa on muuten rakennettu balsasta. Aikaisemmin noissa oli sellainen ruma keltainen paksu patja runkona. Maalina tietenkin FolkArtin askartelumaalia.


Nämä pahviset arkut olen ostanut Lappeenrannasta Askaretta-askarteluliikkeestä ja petsannut ruskeaksi FolkArtin petsillä.


Tämä yöpöytä oli aika suuri ja raskastekoinen mihinkään muuhun huoneeseen, mutta saa nyt paikkansa Morganin ja Ashleyn sänkyjen välistä. Ostettu Minimaailmasta puuvalmiina.


Lisäksi lastenhuoneeseen on tarkoitus sijoittaa nämä kalusteet ainakin toistaiseksi. 


Tässä vähän tuunausmateriaaleja. Ostin aikanaan nuo pastellisävyiset helmet tiimarista, koska niissä oli mukana nukkekoti kokoisia kaloja. Ymmärrettävistä syistä noille lopuille ei ole löytynyt sijoituspaikkaa. Pari korunosaa ja pitsinauha lisäksi.


Kuparimaalilla helmien ulkoasusta tuli huomattavasti parempi, lisäksi maalailin vähän kattiloita keittiöön. Ovat siis jostain konvehtirasiasta tms leikattu.


Sitten vaan Tacky Gluella helmet ja korunosat kiinni sänkyihin.


Yöpöytä noudattaa samaa linjaa sänkyjen kanssa. Yksinkertaisiin pöytäkalusteisiin liimasin pitsistä koristereunukset. Lisäksi maalipinta molempiin pöytiin jollain askartelumaalin jämillä.


Vaatearkut pääsivät myös tuunattaviksi. Vielä kun keksisi, että millä noiden sisuksen käsittelee.


Ja tässä siis lopputulos. Ei ehkä ihan aikakaudelle tyypillistä tyyliä, mutta lastenhuoneen kohdalla ajattelin, että en haekaan ehdotonta autenttisuutta sisustuksen suhteen. Tästä tulee kyllä sievä. :)


Väliseinän rakennus

Viimeisimmästä postauksesta onkin jo jonkin verran aikaa. Nukkekotirintamalla on pidellyt välillä hiljaisempaa, välillä kiireisempää aikaa. Rakensin kolmanteen kerrokseen väliseinän aaltopahvista, jotta sain erotettua kaksosille oman huoneen.


Tässä kolmannen kerroksen pikkuaula ja aulan uudet tapetit. Samaa tapettia tulen käyttämään toden näköisesti myös kahden alemman kerroksen aulaan- Tällä hetkellä kahdessa alemmassa kerroksessa on aika synkät tapetit, ja tällä vaalealla isompikuvioisella tapetilla saan aulaan haluamaani avaruutta ja tilan tuntua.


Idean tähän muutokseen sain pienemmän lisäsiiven tapetista, jota minulla siis on yllin kyllin varastossa. Toki siis tämäkin menee uusiksi, koska eihän tässä vierashuoneessa voi olla samaa tapettia kuin aulatiloissa. ;)


Tässä kaksosten keskeneräinen huone väliseinän kanssa. Koirille en ole vielä keksinyt nimiä. Ehdotuksia otetaan vastaan :)