Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Terassin somistusta ja uusia asukkaita plantaasilla

Ivy Hillin plantaasilla on ollut tänään oikein riemun päivä. Plantaasin etuterassi on saatu valmiiksi ja somistettua viiniköynnöksillä ja murateilla. Stockmannilta hain kalusteita vähän lisää terassille ja viheraskarteluun käytin vähän kaikkea mitä kaapista löytyy.


Nyt kelpaa jo pitää lihakestejä naapuritilallisille ja vaikka tanssiaisetkin, jos oikein hurjaksi heittäydytään.


Tässä vähän kokonaiskuvaa oikealta, terassin viereen jää Keittiön terassi ja ruokasalin parveke.



Ja tässä kokonaiskuvaa vasemmalta, kahvinpuruista tein tien terassille. Taitavat viljellä kahvia tällä plantaasilla, kun niin tuoksuu.


Tässä vielä vähän lähikuvaa ruokasalin parvekkeelta, sinne sijoitin viime vuonna Suuri Snadi -tapahtumasta ostamiani viherkasveja. Valitettavasti tuon lahjakkaan myyjän nimi ei ole jäänyt mieleeni.



Plantaasin väkiluku on taas kasvanut. Facebookin nukkekotikirppikseltä ostamani Taru Astikaisen valmistama nukke (oikealla) on saanut nimen ja ammatin. Hänestä tuli Ezekiel -niminen seppä. Hänen vieressään on vihdoinkin puettuna plantaasin kokin virkaa tekevä Louisa. Äärimmäisenä oikealla on ihka ensimmäinen itse tekemäni nukke, halusin hänestä oikein rehevän Tuulen Viemää -elokuvan Mammyn tyylisen persoonan. Hänen nimekseen tuli Aunt Belle, vaikka ei mikään perinteinen kaunotar olekaan ulkoisilta muodoiltaan. Bellen edessä toistaiseksi vielä orpo vauva, jolle en vielä nimeä ole keksinyt.


Tässä vielä ryhmäkuvassa Ivy Hillin väkeä, joilla löytyy jo vaatetus, vaikkakaan kaikilla se ei taida olla lopullinen vielä. :) Takana rivissä Elsey, Aunt Belle, plantaasin matriarkka Solange DuMaurier, hänen kälynsä Anastasie -täti ja sisarukset Maum Sally ja Celeste.

 Eturivissä vasemmalta Solangen kaksi vanhinta tytärtä Pénélope ja Isabella. Isabellalla sylissään Phillip -vauva, heidän vieressään Isabellan kaksostyttäret Morgan ja Ashley. Viimeisimpänä oikealla tilanhoitajan vaimo Madeline Halloran ja Solangen nuorin tytär Émilie.


Ja tässä taasen rassukat, joille en ole vielä vaatteita ehtinyt tekemään. Vasemmalta takaa; majakan asukas, jolla ei vielä ole edes nimeä, Solangen käly Liliane -täti, Hovimestari Augustus (naimisissa Celesten kanssa), seppä Ezekiel, tallimestari Joseph (Celesten ja Maum Sallyn veli), herra Cade Anderson (vierailulla plantaasilla) ja viimeisenä Isabellan puoliso Benedict Monroe.

Eturivissä Elsey, Celesten ja Augustuksen lapset; Dilcey, Cuffey ja Pansy, heidän vieressään Phoebe ja toistaiseksi nimetön vauva. Viimeisimpänä plantaasin tilanhoitaja Jeffrey Halloran. Jonnekin olen onnistuneesti piilottanut Jaffreyn ja Madelinen pojan Marcuksen, joten hän ei nyt kuvaan päässyt. 


Tässä vielä vähän lähikuvaa Ivy Hillin uudesta "mammysta" Aunt Bellestä.


Muotoja ainakin tästä matamista löytyy. Vaatteeksi valikoitui kirpparilta löydetty koristeliina.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Suuri Snadi messujen ostoksia

Suuri Snadi oli ja meni, ja sain vasta nyt aikaiseksi laittaa ostoksistani kuvia näytille.


Vihti Minilandin pöydästä ostin neljännen kerroksen huoneisiin; observatorioon ja pieneen vierashuoneeseen patteriled-valaisimet. Lisäksi mukaan tarttui plantaasin nimen mukaisesti murattiköynnöstä, lintujen juoma-allas, kasvislaatikko keittiöön ja koristeruukut pihalle.


Soile Touran pöydästä ostin hedelmäkorin, mielettömän taidokkaasti tehdyn valkosipuliletin ja säkillisen perunaa. Myös Morgan ja Ashley saivat pitkään haaveilemansa Soile Touran nuket leikkeihinsä.


Näistä ostoksista en valitettavasti muista tekijöitä, mutta mukaan tarttui: kolme koristeruukkua viherkasveja plantaasin puutarhaan, samalta valmistajalta yksi kukka-asetelma, kynttilöitä, takan suojus, kalla hopeisessa ruukussa ja bonsaipuu.


Plantaasin koirat saivat vahvistukseksi joukkoonsa pienen sharpein pennun kolmantena vasemmalta.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Pergolan rakentamista ja uusia ostoksia.

Pitkän aikaa on taas hurahtanut viimeisimmästä päivityksestä, mutta jouten en ole nukkekodin kanssa joutanut olemaan. Sain ommeltua Maum Sallylle leningin, vielä kun saisin esiliinan ja turbaanin verran itsestäni irti. Sen lisäksi olen ostellut melko paljon kaikkea uutta ja rakensinpa tällä viikolla pergolankin suuremmalle kattoterassille.


Tässä vähän sekavaa kuvaa plantaasin päärakennuksesta. Muutamat etuseinät puuttuu ja porukkaa on kuin pipoa joka puolella. Mutta muutoin paras kuvakulma uudesta pergolasta.  Pergola on kasattu puurimasta, jonka petsasin mahongin väriseksi. Kuumaliima oli paras vaihtoehto rakennusvaiheessa, sitten pergolan kattona toimivan ristikon liitoskohtien päälle kieritin ohutta lankaa köydeksi, jolla sai liimajäljet näppärästi piiloon.


Plantaasin naisväki on jo kokoontunut viilentävien muraattiköynnösten alle nauttimaan iltapäiväteetä, Celesten toimiessa tarjoilijana. Kattoterassin valtavat ruukut olen löytänyt kirpputoreilta muutamilla kymmenillä senteillä, Murattiköynnökset ovat ostettu Doloreksesta ja saatu lahjoituksena ystävältä. Ruukuissa murattien kanssa viihtyvät kukat ovat niin ikään kirpparilöytö; ovikranssi, jonka purin osiin. Rottinkiset huonekalut ovat olleet aikanaan Barbie-kokoa, mutta lyhensin niistä jalkoja 1:12 kokoon sopiviksi. Marmorinen patsas kukkaruukkuineen on vanha puutarhakoriste, jonka ruukkuihin kiinnitin puretuista kynttilämanseteista kukkia. Rakastan tuota varjojen leikkiä joka heijastuu tuonne takaseinään! :) 


Isabellan tyttäret Morgan ja Ashley ovat tulleet katsomaan puutarhan nurkkaukseen rakennettua pientä lepopaikkaa. Kattoterassille johtavien portaiden alle ostin Doloreksesta puutarhatuolit ja leijonanpäisen suihkulähteen. Kukkaruukut olen askarrellut itse vanhoista lankarullista, koristenyöristä ja puretuista kynttilämanseteista. 


Vantaan Hong Kongista löysin -70% alennuksella Sylvanian Families tuotteita. Ostin kolme identtistä pakettia, joiden sisällä oli palvelijoiden huoneisiin tulevat valaisimet, sekä 6 kappaletta verhoja. Kirpputorilta löysin tuollaisen kerubiaiheisen tuikkualustan. Siitä ajattelin rakentaa aikanaan plantaasin puutarhaan suihkulähteen.


Lappeenrannan Askaretasta löysin pieneen vierashuoneeseen kivan pesupöydän, jossa pesuvati on upotettu pöytätasoon. Doloreksesta tilasin kahdelle Heidi Ott -miehille kengät, metallifiligraaneja kynttilänjaloiksi (joihin askartelin jo kynttilät), pottia 2 kappaletta ja yhden vesikannun pesuvadilla. Kaupanpäällisiksi sain 2 kappaletta pitsiliinoja. Avopuolison ystävä muisti minua eräänä päivänä kirjeellä. Kirje sisälsi nukkekotiaiheisia lehtiä, postikortteja ja työkaluja minikoossa. Kuvaan on päässyt myös Maum Sally uudessa leningissään.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Uusia hankintoja

Viime aikoina on tullut osteltua joitakin pieniä juttuja nukkekotiin.


Pihlajamäen kirpparilta löysin pari bonsaipuuta ja tuollaisen kynttilän jalan plantaasin puutarhaan. Bonsait tulivat kustantamaan 2,50 € kpl ja koristepylväs euron. Ystävältä sain murattiköynnöstä, joka tietenkin hyödynnetään nimensä mukaisesti Ivy Hillin puutarhaan. :)


Bonsaissa oli liian suuret lehdet, joten toiseen bonsaihin hajotin yhden kynttilämansetin lehdiksi ja toiseen lätkin sitten molempien lehdet, jotka saksin puolet pienemmäksi.


Doloreksesta tilaamani led-valot saapuivat parisen viikkoa sitten. Minimaailmasta ostin uudet ruokapöydän tuolit puuvalmiina, jotta pääsee tuunaamaan mieleisensä. Entiset ruokasalin tuolithan olivat Tiimarin vähän rujoja tuoleja. Lisäksi ostin minimaailmasta viisi kappaletta mattoja suurimpiin huoneisiin.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Valmiina ostettua ja lahjaksi saatua. Some shoppings and gifts.

Tässä kirjoituksessa esittelen joitakin aikaisempia ostoksiani ja lahjaksi saatuja juttuja. Pikkuhiljaa on tullut kerättyä kaiken näköisiä huonekaluja vuosien varrella. Saa nähdä, että miten onnistuu löytämään jokaiselle huoneelle oman tyylin ja kuitenkin samalla yhtenäisen linjan talon sisustukseen.

Here are some little things i have bought and some gifts from my friends too. Slowly during years I have bought a lots of furniture. It is interesting to see how everything takes it's place.


Lappeenrannan ABC Viipurinportista ostamiani huonekaluja. Valikoima on melko suuri ja vaihteleva. Ainakin pakettien mukaan kyseessä olisi suomalaista käsityötä, mahtaako kukaan tietää, että missä näitä valmistetaan?

From Lappeenranta ABC Viipurinportti i bought these furniture. The selection in there is rather big. The packages say that these are finnish craftwork, does anybody know, where these are made in?


Puutarhakalustesetin olen ostanut lapsena markkinoilta. Koko on enemmänkin Barbiekokoa, mutta pätkäisin kalusteista jalat lyhyemmiksi, vielä kun saisi aikaiseksi ommella pehmeät tyynyt tuoleihin, niin kalustesetti olisi valmis (niin ja sitten kun vielä saisi sen puutarhan valmiiksi...)

Gardenfurniture I have bought from Lappeenranta market when I was a child. The size is more like Barbie scale, so I cutted the legs a bit shorter. I'm going to sew some large pillows to these chairs.


Ruokasalin tuolit ovat aikanaan Tiimarista ostettu. Vähän rujojahan nuo ovat maalauksen jälkeenkin. Tarkoituksena olisi askarrella pehmusteet tuolien ulkonäköä siloittamaan. Pöytä on 6-kulmaisen lintulaudan pohja. Halusin vähän jotain erilaista ruokasalin pöydäksi. :)

The diningroom chairs are bought from Tiimari-shop. A bit heavy chairs. I'm going to craft some cushionings to these too. The table is made from bird flat base.


Aasialaiset arkut olen saanut lahjana, samoiten kuin koristejoulukuusen. Buddha-patsas puolestaan on Espanjan tuliainen.

Asian chests are gifts, as is the Christmastree. The Buddha statue is bought from Spain.