Pitkään mielessäni muhinut ajatus aulan tapetoinnista otti viikonloppuna tuulta alleen, ja pääsin tositoimiin. Ei muuta kuin kartanon pääosa osiin ja tapettia seinään. Samassa rytäkässä uusin toisen kerroksen salin. Entinen kangastapetti oli sittenkin liian tumma, vaikka kankaasta pidinkin. Lisäksi kankaan rispaantuminen seinässä aiheutti harmaita hiuksia. Samalla kiinnittelin aiemmin vähän epäonnistuneita muita kangastapetteja paremmin paikallaa. Ei kupli enää seinät :)
Tässä siis aulan lähtöasetelma. Nukkavieru ja tunkkainen mummonmökkitapetti sai lähteä.
Ja tässä aulan uusi ilme jo osittain kalustettuna. Samalla kun intouduin vetämään seinäpinnat uusiksi, niin liimasin lattiaksi marmorijäljitelmätapettia.
Tässä ensimmäisen kerroksen aulasta lähikuvaa. Cuffy ja Pansy ovat päässeet kuvaan perheen saksanpaimenkoirien kanssa.
Ja tässä toisen kerroksen.
Ja tässä vielä kolmas kerros, jossa Isabella perheineen asuu.
Ennen-kuva toisen kerroksen salista.
Ja tässä jälkeen-kuva. Vähän on vielä keskeneräistä. Tähän huoneeseen tulee kirjasto. Mikä lienee lihasten pullistelu Augustuksella ja Benedictillä menossa. Saiskohan näistä kuvista jotenkin uskottavimpia, jos näillä asukkailla olisi kunnon vaatteet päällään? :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti