sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Arvonnan voittajat!

Eilen päättyneen arvonnan voittajat ovat nyt selvillä.

Ensimmäisen palkinnon, eli orvot kissat saa kotiinsa NarinaNäpertää!

Toinen palkinto, 1:12 radio ja auton pienoismalli menee Merjalle!

Kolmannen palkinnon, eli kirjan saa luettavakseen Kikka!

Olen laittanut kaikille voittajille viestiä. Laitelkaapa yhteystietojanne tulemaan minulle, niin laitetaan kusti polkemaan ja posti kulkemaan. :)

Sen verran kivaa oli saada näitä kommentteja ja pitää tällaiset arpajaiset, että näitähän on pakko järjestää lisää tulevaisuudessa. :)

torstai 28. marraskuuta 2013

Ostoksia ja ruokasalin takka

Kävin viime viikonloppuna Porvoossa ostoksilla. Ja teinkin aika hyviä löytöjä. Vihdoinkin pääsin rakentamaan viimeistä, ruokasalin takkaa, kun löysin sopivia kerubikoristeita.


Riimikosta ostin plantaasin naisväelle pari ihanaa settiä hajuvesiä pikkupeileineen ja kampoineen, yhden potan ja lintuhäkille sopivan pikkupöydän.


Nämä kerubit bongasin Porvoolaiselta kirpputorilta, ja ne pääsevät siis koristamaan ruokasalin takkaa.


Takan pohjaksi käytin piirustuslehtiöiden takana käytettävää paksua pahvia.


Pahvin päälle liimasin marmorijäljitelmätapettia, pitsiä ja kerubiaiheisen valokuvakehyksen.


Osa näistä metallikoristeita pääsi myös koristamaan takkaa.


Ja tässä lopputulos. Varsin prameaksi tätä voisi kutsua. Mutta kai se tämän aikakauden taloa rakentaessa on niin, että ennemmin överit kuin vajarit.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Arpajaiset!

40 blogikirjoitusta täynnä, taitaa olla aika laittaa pystyyn tämän blogin ensimmäiset arpajaiset. Palkintoja on kolme kappaletta, joten luulisi löytyvän jokaiselle jotain mieleistä. :) 

Arvonnan säännöt ovat hyvinkin yksinkertaiset: 
1. Liity blogini lukijaksi
2. Kommentoi tähän blogikirjoitukseen mielestäsi paras blogikirjoitukseni, jotta saan arvokasta tietoa siitä, mikä lukijoista on mielenkiintoista luettavaa. Muiosta myös mainita mikä palkinnoista olisi juuri sinulle mieleinen ja miksi. :)
3. Mikäli joku palkinnoista ei saa yhtään kiinnostunutta kommenttia, palkinto arvotaan kaikkien vastanneiden kesken.

Arvontaan voi osallistua marraskuun viimeiseen päivään saakka. 1.12 arvotaan kaikkien osallistuneiden kesken seuraavat palkinnot.


2 kappaletta muovisia 1:12 kissoja etsii uutta kotia. Ivy Hillin talliin nämä rassukat eivät kotiutuneet, joten yhdellä onnellisella on mahdollisuus näille antaa loppuelämän hyvä koti.


Myöskään seuraavat koriste-esineet eivät ole Ivy Hillistä löytäneet paikkaa, kun ovat harmi kyllä liian moderneja plantaasin aikakaudelle. Joten yhdellä onnekkaalla on mahdollisuus saada nämä koriste-esineet nukkekotiinsa.


Upea Eija Sirjosen kirja: Hienoimmat Nukkekotini, Jarinkulman baarista Tsaarinajan huoneeseen. Tämä on ehkä yksi parhaita suomenkielisiä kirjoja nukkekotiharrastajille. Paljon suuria värikuvia!

Onnea kaikille arvontaan!

Suuri remontti jatkukoon.

Viime aikoina olen ehtinyt vain näpräämään pieniä juttuja nukkekotiin, joten päätin jatkaa loputonta talonrakennusprojektia. Tällä kertaa työn alle pääsi suuremman lisäsiiven ullakkohuone, jossa Émilie asuu.


Ylimääräinen parvekkeen ovi karmeineen tulee Émilien huoneen oveksi. Seinien virkaa toimittavat aaltopahvista leikatut seinät. Olikin vähän mittailtavaa noissa seinissä.


Sitten vaan palojen päälle tapetit ja sovittamaan paikalleen.


Tässä vielä seinien paikoilleen sovitusta toisesta kulmasta. Ullakkokerrokseen jää myös pieni porrastasanne. Émilie on remonttia paossa ruokasalin sohvalla. Tässä siivessä pitääkin tehdä ihan kunnon remontti tämän väliseinän lisäksi. Kattomaalaus kärsi valolampun irrotessa vähän vahinkoa, jonka lisäksi keittiö ja kolme makuuhuonetta ovat vielä ihan keskeneräisiä.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Huonekalujen tuunausta

Kaksi puuvalmista vaatekaappia, Solangen sänky ja musiikkihuoneen viktoriaaninen piano pääsivät pintakäsittelyyn. Ajatuksissani onnistuin taas kaivamaan kameran esiin vasta kun huonekalut olivat valmiina, mutta löytyyhän niistä viimeistelemättömistä kapistuksista kuvia aiemmista bloggauksista.


Tässä siis Solangen makuuhuoneeseen tulevat sänky ja vaatekaappi. Yksi lipasto ja katto olisi vielä siinä huoneessa tekemättä ja sitten se olisi pääpiirteittäin valmis. Koristeeksi näihin huonekaluihin liimasin koristenauhaa, sängyn päätyyn tuli metallinen korun osa, ja kaapin oviin koristenapit, jotka olen ostanut Sinellistä.


Ja tässä Isabellan ja Benedictin huoneeseen tuleva vaatekaappi ja musiikkihuoneen piano. Molemmat maalattu valkoiseksi. Pianon päälle pääsivät Suuri Snadista osatamani pienet taulut. Vaatekaapin ovissa koristenauhaa ja Kamee-muotokuvat.


Tässä vielä viimeisin kuva Solangen huoneesta, joka sijaitsee siis ruokasalin vieressä. Kelpaa leskirouvan täällä asustaa. Lipasto kaipaisi vielä vähän tuunausta ja aasialainen arkkukin löysi paikkansa tästä huoneesta.


Isabellan ja Benedictin huoneen vaatekaappi paikoillaan. Tämäkin huone on sängyn viimeistelyä vaille pääpiirteittäin valmis.


Koristenyöristä innostuneena päätin vähän modifioida vielä näitä tauluja samaisella nyörillä. Kuvissa edesmenneitä esi-isiäni.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Valaistuskokeiluja


Vihdoinkin alkaa olemaan tarpeellinen määrä valoja nukkekotiin. Ainoa ongelma on valojen kiinnittäminen. Koko valaistuksen olen ajatellut toteuttaa patterikäyttöisillä ledeillä, niin vältyn turhilta sähköjohtojen vedolta. Alla muutamia kuvia valaistuskokeiluistani. Koko taloa en millää saanut mahtumaan samaan kuvaan, mutta kai tämä on vähän suuntaa antava.


Hyvältä näyttää :)

 



Viime Minimaailman tilauksestani jäi uupumaan toinen rumpu Ashleylle ja Morganille, sekä Benedictin sikarirasia. Lauantai-iltana suihkussa ollessani ovikello soi ja postiluukku kolahti. Kun menin myöhemmin katsomaan, niin Minimaailma oli toimittanut suoraan kotiovelle pienessä paketissa puuttuvat tuotteet. Siinäpä vasta hyvää asiakaspalvelua. :)

torstai 31. lokakuuta 2013

Ostoksia nukkekotin

Tilasin Minimaailman nettikaupasta vähän tavaraa nukkekotiini. Suuri snadi -tapahtumasta jäi sen verran budjetista ylijäämää, että pääsin hankkimaan vähän kaikkea tarpeellista. Pahoittelut kuvien huonosta laadusta, salamaa joutui käyttämään, kun oli jo niin myöhä eilisiltana, kun innoissani halusin saada kaiken kuvattua.


Isabellan ja Benedictin huone alkaa valmistumaan. Talon suurin vaatearkku on siirretty heidän huoneeseensa, lisäksi Minimaailmasta tuli heidän huoneeseensa kauan odotettu vaatekaappi, joka odottaa pintakäsittelyä nurkassa. "Nyt kun meillä on enemmän säilytystilaa, niin voidaan sinullekin hankkia uusia vaatteita" Isabella huudahtaa iloisena.


Morganille ja Ashleylle tilasin 2 nallea, rummut, puujunan, haavin, helmitaulun, lastenkirjoja, aakkospalikat ja nallekirjatuet. Lastenhuoneeseen minulla ei tätä ennen ollutkaan vielä kauheasti tavaraa. Myös kaksosten koirat; Rufus ja Fern tulivat ihmettelemään uutta tavaranpaljoutta.


Pénélope on tullut alakerran saliin ihailemaan uutta kynttelikköä. Uusina ostoksina myös vihreä ompelurasia ja Pénélopelle käsipeili.


Ivy Hillin aulaan hankin sateenvarjotelineen, jossa kaksi sateenvarjoa. Solangen saksanpaimenkoiraperhe myös kuvassa.


Työhuoneeseen tuli lisäksi gramofoni ja sulkakynä mustepullossa. Tässä kuvassa valaistus on kohdallaan, johtuen siitä, että tämä huone ja Pénélopen huone ovat tällä hetkellä ainoita, joihin olen saanut pysyvät valot asennettua. Josko viikinloppuna riittäisi aika siihen, että saisi vihdoin keskityttyä valaistukseenkin.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Muuttokuorma saapunut Ivy Hilliin

Suuri Snadi tapahtumasta tuli ostettua kaikenlaista nukkekotitavaraa Ivy Hillin plantaasille. Plantaasin rouvat ovatkin tulleet pihalle katsastamaan muuttokuorman tavaroita.


Isabella miettii kovasti mihin sijoittaa esi-isien taulut. Pesupöydän, pesuvadin ja kannun palvelijat saavat kantaa kolmanteen kerrokseen hänen ja Benedictin huoneeseen. Purjelaivan pienoismalli ja 5-haarainen kynttelikkö pääsevät alakerran saliin.


Solange on tyytväinen uudesta sängystä ja vaatekaapista. Kun pienemmän lisäsiiven remontti valmistuu, niin nämä pääsevät hänen huoneeseensa.


Celeste ja Dilcey ovat tulleet plantaasin pihalle toivottamaan tervetulleeksi uuden palvelijan, Phoeben. Phoebe on tuonut muuttokuorman mukana myös siivousvälineitä talon palvelusväelle.


Ruokasalin katto koki viime yönä kriisin, kun kaksipuolisella teipillä kiinnitetty led-putki tipahti alas repien katon mukanaan. Täytyy taas askarrella uusi katto kakkupaperista.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Kattoja ja tulisijoja

Pienemmän lisäsiiven sisäkatto, sekä kaikki päärakennuksen katot on nyt vihdoinkin valmiina ja paikoilleen liimattu. Aikamoinen urakka oli koko hommassa, eikä niiden kattojen paikoilleen liimaaminen ollutkaan sitten ihan helpommasta päästä. Jouduin kääntämään koko nukkekodin lappeelleen, ja tukemaan liimaukset milloin minkäkinlaisilla viritelmillä. Onneksi löytyyi talosta kirjoja ja dvd-bokseja. Eikä itse koristeetkaan katoissa kärsineet mittavia vahinkoja.


Pienempään lisäsiipeen tulee naispuoliselle palvelusväelle huone. Vähän on vielä keskeneräistä täällä, mutta hyvä tästä tulee. :)


Pénélope-neiti haaveilemassa budoaarissaan. Seuraavaksi pitäisi käydä tuon pylvässängyn kimppuun. Muutoin huone alkaa olemaankin jo aika edustuskelpoinen, sähkötkin on saatu Class Ohlsonin Led-putkilla aikaan.


Toisen kerroksen työhuone/kirjasto. Tännekin sain väsättyä uuden takan, siitä lisää vähän myöhemmin. Myös muutamia kukka-asetelmia kokosin valmiiksi.


Musiikkisalin enkelitakasta puuttuu vielä taustamuuri. Näköjään kynttilänjalat ovat ottaneet osumaa ja katuneet. Noh, katossa kuitenkin ruusukoristeluita.


Alakerran sali. Vähän suttuinen kuva.


Myös ruokasalin takan sain valmiiksi.



Tässä ensimmäisen kerroksen aula. Tähän aulaan olen tosi tyytyväinen, varsinkin kun sitä vertaa aikaisempaan synkkään ja tunkkaiseen tilaan. Vielä vähän listoja ja porrastasanteiden viimeistely + kaiteet, niin tämä tila alkaa olemaan valmiina. Kaakeliuuni Minimaailmasta ostettu valmis printti, kukkaruukut itse askarreltuja.


Aulan toinen kerros, edelleenkin hyvin tyytyväinen koko aulan lopputulokseen. :)


Ja viimeisenä aulan kolmas kerros. Koko kolmannen kerroksen lattiaan tulee tummaa puuta tuon korkkimuovimaton tilalle.


Tässä vielä askartelemani takat. Työhuone-kirjaston takka sai tällaiset koristeet ylleen. Koristenyöriä, laserleikatut puukoristeet, pari koristenappia, pokaali ja käkikello.


Ja tässä ruokasalin takka. Hopeakoristeinen peili, koristenyöriä ja laserleikatut puukoristeet.


Keittiön viereinen palvelusväen huonekin alkaa valmistua. Tosin ihan vahingossa vaan, tänne kun päätyy kaikki ne huonekalut, jotka ei oikein minnekään muualle kelpaa tai sovi. :D


keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kattoja!

Pitkän sairauslomani aikana olen intoutunut rakentamaan sisäkattoja plantaasin päärakennukseen. Materiaalikustannukset tulivat halvaksi, kun käytin vaan kaikkea, mitä askartelulaatikoista sattui löytymään. Mitään uutta näihin siis ei tarvinnut hankkia.


Kattojen runkona käytin aatopahvin jämiä. Mittasin kattojen koon, ja leikkasin pahvista sopivan kokoisen palaset. Pahvinpalat liimasin tapettikirjasta leikatulle tapetin palalle, reunoihin jätin 2-3 sentin kaitaleet pahvin yli.


Sitten vaan taitoin tapetin reunat pahvin yli, ja näin saatin katon mittojen mukainen siisti runko sisäkatolle. Sitten vain koristeet päälle ja kiinnitys kattoon.



Pienemmän lisäsiiven työhuoneeseen liimasin katon rungon päälle pitsiliinan, jonka koristelin jämähelmillä ja roskiksesta löytämäni rikkinäisen kristallikruunun kristalleilla. Keskellä sijoitin tuollaisen kivijäljitelmälaatan.


Entiseen työhuoneeseen, nykyiseen saliin liimasin hajoitetuista kynttilämanseteista kukkakoristeet, joilla voi hyvin peittää halpis led-valon. Lisäksi koristeina käytin haaraniittien päitä, kakkupapereita ja pitsiliinan.


Toisen kerroksen Pénélopen makuuhuoneeseen koristukset syntyivät kakkupapereista, pitsiliinan paloista, haaraniitin päistä ja kultaiseksi maalatuista kuohuviinipullon metallikorkeista.


Kolmannen kerroksen Isabellan ja Benedictin huoneen katto koristeltiin pitsiliinalla, kristalleilla ja kolmilla erilaisilla helmillä. Keskiosan koristeet ovat Buttercup-nukkekodin ylijäämäpuutavaraa, jotka maalasin hopeiseksi.


Ruokasalin katto koristeltiin kakkopaperilla, pitsiliinalla, mansetin ruusukoristeilla, kristalleilla ja vaaleanpunaisilla helmillä.


Toisen kerroksen kirjaston kattoon tuli myös kakkupapereita, pitsiliina ja koristekäpyjä ja lehtiä.


Kaksosten huoneen kattoon liimasin myös kakkupaperia ja pitsiliinan. Koristeena Buttercup-nukkekodin ylijäämäpuuta kultaiseksi maalattuna, paljetteja ja koristenappi.


Tässä pienemmän lisäsiiven katto jo kiinnitettynä. Aikamoinen urakka näissä on ollut, mutta tulee kyllä komeat katot. :)